30.1.2007

Tuija esittelee itsensä

1. Kuka olet? Onko Sinulla oma blogi?

Olen Tuija, keski-ikäinen, keskisuomalainen, kahden teinipojan äiti. Perheeseemme kuuluu myös nelijalkainen jäsen, Autralianterrieri Otto. Työssäni luokanopena saan toteuttaa näpräysviettiäni aika lailla mielin määrin. Käsillä tekeminen on ykkösharrastus talviaikaan. Kesällä muut harrastukset painavat päälle.
Blogini löytyy täältä.


2. Kauanko olet harrastanut neulomista?

Neulomaan opin alle kouluikäisenä mummulta saamillani nalle- puikoilla. Samoihin aikoihin opin myös virkkaamaan. Tuolloin taisin väsätä nukenvaatteita ja "jotakin" pientä.
Seuraava neuleinnostus iski teinityttönä. Tuolloin syntyi villapaitoja ja -takkeja myös poikaystävälle.
Viimeisin neulebuumi on kestänyt pian parikymmentä vuotta. Eli ekan lapsen odotus laukaisi jälleen sisäisen neulojani ja voi sitä neulevaatteiden määrää joka meidän pojilla oli tuossa alle kouluikäisinä. Sittemmin olen keskittynyt lähinna sukkien, pipojen, lapasten ja huivien neulomiseen. Jokunen puserokin on tullut tehtyä.

3. Millainen on lankavarastosi? Onko sillä tarvetta pienentyä? Miten olet sitä kartuttanut?

Vanhimmat langat kapiokirstussani (ja koreissa ja vaatekomeron hyllyllä...)ovat varmaan opiskeluajoilta joitain paitalankojen loppuja.
Lasten neuleista jääneitä puuvillalankoja on jonkin verran(vähitellen olen lahjoittanut vajaammat kerät koululle).
Suurin osa langoistani on jämälankakeriä erilaisista projekteista (viimeksi erilaiset huovutuskokeilut) ja sitten on nettikaupasta tilaamani IHANA sukkalankapussi. En hamsteroi nykyisin juurikaan lankoja vaan pyrin ostamaan langat aina alkavaan työhön. No, tuo nettikauppa sai minut ihan sekaisin...
Haluaisin päästä eroon noista pienistä jämälankakeristä ja minulla on suunnitelmakin niitä varten. Edellisellä kerralla kun minulla oli jämälankaprojekti, tein torkkupeiton sinisävyisistä isoäidin neliöistä. Arvioin langankulutuksen väärin ja jouduin ostamaan lisää lankaa. Niiden lankojen jämistä yritän NYT sitten päästä eroon.

4. Millä strategialla olet mukana? Neulotko vaan omaan tavanomaiseen tapaasi ja tahtiisi, vai kiinnitätkö nyt enemmän huomiota neulomiseen?

Neulominen on minulle rauhoittumista. Kun kädet neulovat niin ajatukset pyörivät ja toivottavasti jäsentyvätkin. Suurimmaksi osaksi neulon kuitenkin tv:tä katsellen. Tuskinpa muutan tapojani hamsterikuun aikanakaan.

5. Onko Sinulla jo suunnitelma millä työllä aloitat?

Kyllä. Minulla on aika ovela strategia hamsterikuukautta varten: Yhdistän sen Project Spectrumiin siten, että olen jo järjestellyt noita jämälankojani sini-valko-harmaisiin nippuihin ja aioin neuloa niistä raitasukkia raitageneraattorin avulla. Idean tähän sain jo aiemmin Inidraen blogista ihastellessani hänen neulomiaan raitasukkia.
Hamsterikuusta näyttäisi tulevan sukkakuu!

6. Onko Sinulla suunnitelmissa jonkinlainen itsesi ylittäminen neuletaidollisesti? Aiotko kokeilla jotain ihan uutta?

Jos raitasukat alkavat kyllästyttää niin haaveissa on neuloa kuvioneulesukat Nancy Bush´n kirjasta. Lankoja kyllä löytyy...

7. Ja lopuksi: tuliko tammikuussa ostettua varalle lankaa, jos vaikka helmikuussa sattuisit tarvitsemaan etkä voikaan ostaa? ;)


Tunnustan. Sinisiä jämälankoja oli loppujen lopuksi vain niin pieniä keriä, että hamsteroin niitä pari pientä kerää. Varmuuden vuoksi.

Ei kommentteja: