4.2.2007

Tuuli esittäytyy

1. Kuka olet? Onko Sinulla oma blogi?

Olen Tuuli, 26-vuotias helsinkiläinen opiskelija. Viime aikoina työt ovat kyllä haukanneet opiskeluja enemmän aikaa, mutta toivottavasti jo vuoden sisään valmistuisin maisteriksi. Pääaineeni on kansatiede. Omaa blogia en ole perustanut, mutta seurailen ahkerasti muiden kirjoituksia. Rekisteröitymiskutsuni katosi ja kun vihdoin pääsin tälle sivuille kirjautumaan, sattuikin kohdalle kiireinen viikonloppu. Pahoittelen myöhäistä esittelyäni!

2. Kauanko olet harrastanut neulomista?

Olen harrastanut neulomista aika tarkkaan sanottuna kesästä 2002 lähtien. Silloin opettelin kädestä pitäen oikeaa ja nurjaa silmukkaa. Kesätyössäni oli tapana tehdä pieniä käsitöitä museovieraiden iloksi ja ranteenlämmittimet katsottiin riittävän helpoksi työksi jopa minun kaltaiselleni totaalialoittelijalle. En siis todella osannut mitään, sillä koulussakin olin puukäsitöissä. Pikku hiljaa innostus kuitenkin kasvoi ja muun muassa Työväenopiston alkeiskurssien avulla olen oppinut jo aika monta juttua neulomisen ja virkkaamisen saralla.

3. Millainen on lankavarastosi? Onko sillä tarvetta pienentyä? Miten olet sitä kartuttanut?

Lankavarastoni on ehdottomasti liian suuri (kolme isoa muovilaatikkoa ja kaksi täyteen ahdettua yläkaappia, ehkä noin 20 kiloa) asuntoni 28 neliöön verrattuna. Isommassa kodissa lankaa voisi olla vaikka enemmänkin! Lankaa karttuu matkoilta, ihanista lankakaupoista, alennusmyynneistä, Novitan tehtaanmyymälästä, lahjoina neulovilta sukulaisilta. Yksi muovilaatikollinen on peräisin 25-vuotissyntymäpäiviltäni, joihin jokainen vieras toi yhden kerän oman valintansa mukaan. En ostaa lankaa valmis työ mielessäni, vaan pikemminkin “tosta olisi kiva tehdä joskus jotain”-periaatteella.

4. Millä strategialla olet mukana? Neulotko vaan omaan tavanomaiseen tapaasi ja tahtiisi, vai kiinnitätkö nyt enemmän huomiota neulomiseen?

Epäilen, että helmikuu on aika kiireinen ja neulominen voi jäädä jopa vähempään kuin tavallisesti. Pitänee ehkä kuitenkin valita paksuja lankoja, jotta pudotukseni ei olisi aivan onneton.

5. Onko Sinulla jo suunnitelma millä työllä aloitat?

Aloitin jo eilen virkkaamalla hihat pyörötakkiin. Muita suunnitelmia ei tällä hetkellä taidakaan olla. Uutta pipoa tekisi kyllä mieli ja keskeneräisten korista löytyisi toki useampikin neulomus.

6. Onko Sinulla suunnitelmissa jonkinlainen itsesi ylittäminen neuletaidollisesti? Aiotko kokeilla jotain ihan uutta?

Tammikuussa aloitin ensimmäistä pitsihuiviani ja sitä voisin jatkaa. Se on tosin aika hidasta puuhaa, eikä siis paras mahdollinen taktiikka näissä kisoissa. Ehkä opin uutta Virkataan-tapahtumassa, johon osallistun Kaapelitehtaalla 20.2.

7. Ja lopuksi: tuliko tammikuussa ostettua varalle lankaa, jos vaikka helmikuussa sattuisit tarvitsemaan etkä voikaan ostaa? ;)

No, en tietoisesti varautunut, mutta tulihan niitä hankintoja tehtyä. Mökkimatka kulkee (harmi kyllä?) Korian kautta ja niinpä varastooni ilmestyi noin kilon verran Novita-lankoja. Lisäksi tänäkin vuonna syntymäpäivänäni varastoni karttui 400 grammalla lahjalankaa.

Ei kommentteja: