26.2.2007

Jotain valmistunutkin

Sairastelusta huolimatta viikonloppuna valmistui molemmille pojille kaulurit 7-veikasta ja Nalle colorista. Kuvaa niistä en tähän hätään saanut, kun menivät suoraan käyttöön, mutta yritän myöhemmin uudelleen. Esikoisen kauluri söi lankaa 79 grammaa ja kuopuksen 68 grammaa. Samanmoisia jämälankoja kulutin virkkaamalla itselleni uuden käsityöpussukan, jossa säilytän keskeneräisyyksiä, joita taasen löytyy kasa.
Mallin sovelsin ihan omasta päästä ja lankaa tähän kului yhteensä 118 grammaa. Ullasta bongasin ylidiktaattorimme palmikkaiden ohjeen ja sellaiset sitten väänsin Austermanin Bambou softista. Lankaa kului huimat 38 grammaa.


Pahoin pelkään, että nämä jäivät hamsterikuukauden viimeisiksi, koska eräs tilaustyö pitäisi olla lauantaiaamuna menossa Kemiin. Kesken on kuitenkin edelleen jämä-Ainoista kaulahuivi, sekä uudempina kuopuksen sukista puuttuu toinen ja 7-veikasta tulossa salomoninsolmuilla huivia. Ai juu. Huopasen jämiä virkkailen patalapukksi. Katsotaan, saanko vielä muutaman gramman kursittua kasaan.
Pudotuspeliin tuskin lähden mukaan. Uudet langat houkuttelevat sen verran paljon ja itsensä palkitsemisen paikkoja tulee koulumaailman puolesta jo tämän viikon lopulla. Lankahyllyt siis saattavat kutsua jo torstaina.

1 kommentti:

Petra kirjoitti...

Nämä kirjattu! Mullakin olisi kerä tota bambusoftia, noi kämmekkäät olisikin hyvä idea, kyllä niille keväämmällä käyttöä löytyy...
Ja ymmärrän, jos lankahyllyt jo kutsuu, tosi kiva että sinnittelit tähän asti, ylitit omalta osaltasi kahden kilon kulutuksen, se on huikea määrää!