15.2.2009

Mummuruutuja

Olen vähäisen neulomiseni ohella virkkaillut isoäidin neliön mallilla tilkkuja torkkupeittoon. Näitä syntyy kätevästi välipaloina aina yksi silloin, toinen tällöin. Ajattelin aluksi tehdä niitä ahkerasti koko kuun ajan ja esitellä koko kasan kerralla vasta helmikuun lopussa, mutta tänään oli niin ihanan aurinkoinen päivä, että päätin sittenkin kuvata ja raportoida tähänastiset aikaansaannokseni jo nyt:


Kivellä lepää siis kasa mummuruutuja, joihin on uponnut jämälankoja yhteensä 106 grammaa. Nämä ovat osa suurempaa peittoprojektia, johon minun tyylilläni saattaa upota koko vuosi. Voin siis taata, ettei ihan koko peitto tule hamsterikuun aikana valmistumaan. ;) Neliöt ovat kuitenkin loistavaa pikkunäpräystä mm. ystävien kanssa turinoidessa tai telkkarin ääressä.

Ylihamsterilta vielä varmistaisin, että sovelletaanhan virkattuihin peittotilkkuihin samaa sääntöjen kohtaa kuin vaakatilkkuihin, eli voidaanhan ne laskea yksittäisinä hamsteritöinä mukaan?

1 kommentti:

Kristel kirjoitti...

Kyllä kyllä, kaikenlaiset tilkut kelpaavat. :) Virkkaavathan jotkut vaakatilkkujakin! :)