9.2.2009

Toisen viikon alkajaisiksi





Viikonlopun aikana valmistuivat uusi huivi sekä lisää siivousvälineitä, kuten kuvista näkyy.

Huivi on virkattu omien nuottien mukaan (jotka ovat tallessa ainoastaan otsalohkoni takana) Woolista ja Muori Menninkäiseltä ostetusta ohuenohuesta karstalangasta yhdessä. Woolin petroolia sävyä hamstrasin aikoinaan seitsemisen kerää, ja niistä upposi tähän huiviin melkein viisi. Koukku oli 4,5 mm ja huivin kokonaispaino on 250 g. Mittoja en muistanut tarkkaan ottaa, mutta silmämääräisesti arvioiden korkeus on n. 85-90 cm ja leveys n. 2 metriä.
Siivouskomeromme täydentyi kahdella pölyhanskalla sekä yhdellä pölyhuiskalla, joka kuvassa on täydessä työn touhussa lattiamopin varren jatkona. Lankoina näissä on hapsulankalaatikosta löytyneitä jämäkeriä, vyötteistä ei tietoakaan sekä sinisävyisessä pölyhanskassa Ninaa, karkkivärisessä harmaata ja valkoista Isoveljeä ja punaisessa pölyhuiskassa mustaa Floricaa, kaikki nämä muutkin langat olivat jämäkeriä. Pölyhanskat painavat 38 g kumpikin ja pölyhuiska 34 g eli yhteensä näistä tuli 110 g langankulutusta.

Viikonlopun kokonaissaldo siis 250 + 110 g eli 360 g. Omien laskujeni mukaan nyt on kokonaiskulutus tälle kuukaudelle 1 342 g, eli kun kahdeksan päivää on takana, olen varsin hyvin vielä mukana itse itselleni asettamassani tavoitteessa. Nyt kuitenkin vauhti varmaan hidastuu, sillä sairasloma on ohi ja suuri osa päivästä on käytettävä ihan muuhun kuin sohvalla neulomiseen... ;-)

1 kommentti:

chrippe kirjoitti...

Voi kun on nätti huivi. Et haluaisi tehdä siitä ohjetta? Minullakin olisi paljon woolia noin nättiin työhön laittaa....