21.2.2009

Farkkuneule

Farkkuneule valmistui ennätysajassa. Lankaa oli ihana neuloa, ja taidanpa muuttaa mielipidettäni puuvillalankojen kudottavuudesta. Tähän asti olen hieman kartellut niitä.


Malli on itse kehitelty. Testailen ohjetta vielä villalangalle, tosin ei enää hamsterikuun puitteissa ja panen sitten blogiini. Neuletakki on naisen M-kokoa, pituus 65cm, ja hihat melkein kyynärpäihin.

Lankana Debbie Blissin Cotton Denim Aran, 4.5mm puikot. Tummaa indigoa meni tasan kaksi kerää, vaaleaa melkein 8 niin, että jäljelle jäi kahden metrin pätkä. Koska kerät olivat vajaapainoisia, tuli saldoksi kuitenkin 494g.

Valkoiset tossut hyppäsi eilen puikoille ja valmistuivat tänään. Ne ovat päättelyä vaille valmiit. Uudeksi bussineuleeksi valikoituivat patalaput, ja kohtsiltään aloittelen kotineuleena punaista villapaitaa itselleni. Aikaa on vielä viikko - tässähän ehtii vaikka mitä!

PS. Ja tämähän on farkkuneule, koska lanka on värjätty indigolla ja päästää väriä pestessään kuin farkut.

Ei kommentteja: