2.2.2011

Ja uusi yritys :)

Elikäs Tyrni täällä taasen. Vähän takaoven raosta livahdin sittenkin mukaan meininkiin. Kiitos että mahduin vielä kyytiin. Viime vuonna ilmoittauduin ekan kerran hamsterointiin, mutta kuinkas ollakaan eksyin messuille - ja sorruin 1000g:n ihanaa pellava-villaa (vihreänä tietenkin). Joten se yritys jäi ihan alkumetreille. Tällä kertaa en toivottavasti ainakaan paisuta varastoani, vaikken olekaan ihan varma paljonko neuleaikaa on.

Olen 35-vuotias neuleharrastaja. Olen neulonut satunnaisen innokkaasti 5 vuotiaasta, mutta tosi aktiivisesti pari vuotta. Lempineuleita on huivit, etenkin pitsihuivit, joita on kertynyt parissa vuodessa jo muutama elämääni (ja läheisiäni) ilahduttamaan. Muiden tapaan on lankaa kertynyt hitusen, joten pieni dieetti on ihan paikallaan :)

Aloitin tuossa ensimmäinen päivä itselleni perussäärystimet (kulkevat luentoneuleena) ihanasta silkkivillasta (vihreästä tietenkin) ja tunti sitten sujahti puikoille DROPSin karhunvatukkakuvioinen kauluri (kälylle kirsikansävyisestä mohairista).

Minut löytää ravelrystä ja #neulonta -kanavalta samalla nickillä ja minulla on myös oma blogi (jota päivitän tosi harvoin, nyt yritän pistää sinne vähän hamsterijuttuja välillä) Lankojen Lumous.

Ei kommentteja: