9.2.2011

Grammoja pinoon

Mie olen väsännyt ensimmäisestä päivästä lähtien peittotilkkuja, vaikka paljon muutakin olisi suunnitteilla. Näitä on ollut tosi koukuttavaa tehdä. Käytin tähän projektiin kasvivärjättyjä kolmisäikeisiä villalankoja, jotka ovat marinoituneet varastossa jo ihan kiitettävän pitkään. Tähän mennessä olen tehnyt 18 tilkkua valmiiksi ja niiden yhteinen paino on 922g. Puikoilla on jo seuraavakin tilkku, ja noita tulee varmasti tehtyä ainakin peitollinen. En ole vieläkään tehnyt hirveän tarkkaa suunnitelmaa peiton koon suhteen.
Lankoja löytyisi vielä toiseenkin peittoon, mutta saa nähdä tuleeko puseron neulominen olemaan mielenkiintoisempaa. Minulla olisi pariinkin puseroon langat odottelemassa:) Sain kirjankin lainasta takaisin, joten teoreettinen mahdollisuus ainakin on olemassa. Tuntuu mukavalta saada lankoja neulottua. Ne ovat olleet vähän arka projekteille, kun aina yhtä väriä on niin vähän ettei niistä ole saanut samasta väristä tehtyä oikein mitään isompaa. Tilkkupeittoon sen sijaan oivallisia.











Editti lisäsi kuvan 10.2.2011.

Ei kommentteja: