9.2.2011

Esittely ja ekat hamsterigrammat

Kiva olla taas mukana Lankahamstereissa, yhtenä vuonna olen nämä mittelöt jättänyt väliin ja sitä virhettä en toista kertaa tee :) Tänä vuonna tekniikka temppuili heti alkuunsa (pöytäkone pimeni täysin, netti ei meinannut toimia jne..) ja siksi ennätän vasta nyt esittäytymään.

Olen 34 vee, yhden lapsen äiti ja virallisesti asun Turussa, mutta paljon aikaa tulee vietettyä töiden vuoksi Tampereen suunnalla. Työt ja harrastukset sekoittuvat toisiinsa, koska molemmat liittyvät käsitöihin. Marin Kässäpäivis -blogissani kertoilen tekemisistäni vaihtelevalla innolla. Vähintäänkin raportoin sinne kulutettuja lankagrammoja :) Ja sitä kulutettavaa todellakin riittää! Oman hamsterointini lisäksi lankavarastoa kasvattaa saadut langat. Äitini tuo usein lankatuliaisia, kaverit tyhjentävät lankavarastojaan ja yhdistystoiminnan vuoksi varastooni muuttaa lahjoituslankoja. Lankavarastoni kokoa on vaikea arvioida, kymmeniä kiloja se joka tapauksessa on.

Hamsterikuukauden aikana koitan käyttää erityisesti jämälankoja, neuloa sukkia ja tehdä joitakin neuleita Vaaka ry:lle. Ohuiden sukkalankajämien käyttäminen ei tosin varastoa kovin nopsaan pienennä, joten taktiikallani ei ehkä olla huippukuluttajien joukossa :) Ensimmäisenä valmistui "vauvan maastosukat". Ehkä joku military-henkinen isä haluaa nämä vauvalleen :)

Kulutusta huikeat 30 grammaa :) Koitin käyttää näihin kaiken vihreä-harmaabeige-kirjavan sukkalangan, mitä oli jäljellä, mutta en ihan onnistunut. Olisi pitänyt tehdä pidemmät varret, mutta kun en uskonut, että lanka riittäisi näin hyvin. Loppunyttyrät haluaisin käyttää heti pois, ehkä neulon ne johonkin peittotilkkuun.

Ei kommentteja: